Ympäristövaikutukset

Ympäristövaikutukset

Meistä on tärkeää, että niin yksittäisten ihmisten, yritysten kuin valtioidenkin ympäristövaikutuksista puhutaan avoimesti ja tiedostavasti. Vain asioita tiedostamalla niihin voidaan vaikuttaa. Kannustammekin muitakin yrityksiä pohtimaan avoimesti ympäristövaikutuksiaan ja sitä, mitä asioiden parantamiseksi voitaisiin tehdä.

Vaatteiden tuotanto ei tällä hetkellä ole useimmiten ympäristölle ystävällistä. Varsinkin ns. pikamuoti rasittaa ympäristöä tuottamalla valtavasti jätettä (Yle). Vaatteen ympäristövaikutukseen vaikuttaakin sen koko elinkaari, ei pelkästään materiaalin valitseminen. 

 

EarthPositiven paidat

 

Happy happy pandasin paidoissa käytetään EarthPositiven paitoja. Earth Positiven sanotaan olevan vastuullisin vaatemerkki, koska se ottaa ekologisuuden huomioon koko vaatteen elinkaaressa. Muun muassa vihreisiin vaatteisiin erikoistunut sivusto kertoo, että "EarthPositive-tuotteet ovat luonnonmukaisesti tuotettuja Global Organic Textile Standardin (GOTS) mukaisesti. The Control Union ja The Soil Association on myöntänyt tuotteille luomusertifikaatin. Lisäksi ne ovat Öko-Tex 100 -standardin mukaisia, eli tuotteissa ei ole haitallisia jäämiä kemikaaleista. Fair Wear Foundation valvoo tuotannon eettisyyttä koko tuotantoketjun osalta."

 

EarthPositive on myös vähentänyt tuotantonsa hiilidioksidijalanjälkeä 90 %:lla toimimalla mahdollisimman vähäpäästöisesti. Se mm. käyttää tuotannossaan vain aurinko-ja tuulienergiaa ja kuljettaa tuotteensa laivalla lentämisen sijaan. Merkki myös toimii yhteistyössä Carbon Trust -yrityksen kanssa, joka auttaa yrityksiä vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Lisää siitä, miksi EarthPositive on ehkä ekologisin ja eettisin vaatemerkki, voi lukea täältä (Belik.fi).

 

Vaatteiden tuotannon ongelmakohtia

 

Mutta vaikka edellä mainitut asiat ovatkin isoja askelia kohti kestävämpää vaatteiden tuotantoa, sekään ei silti yksinään riitä, ellei asiaan aleta kiinnittämään laajemmin huomiota. Vihreät vaatteet -sivuston oppaassa "Vihreät vaatteet - opas vastuullisen tyylin maailmaan" luetellaan vaateteollisuuden ongelmakohtia. Vaatteen matka raaka-aineesta valmiiksi tuotteeksi on pitkä prosessi, joka vaatii paljon raaka-aineita, vettä ja energiaa, ja se rasittaa sekä alalla työskenteleviä ihmisiä että ympäristöä. Oppaan mukaan vaateteollisuuden siirtyminen halpatyövoiman maihin on johtanut hintakilpailuun, minkä takia monet materiaalia valmistavat tuotantopaikat ja vaatetehtaat laiminlyövät ympäristöään ja työntekijöitään, jotta ne pysyvät mukana kilpailussa. Suuri osa tällä hetkellä valmistetuista vaatteista on valmsitettu vastuuttomissa olosuhteissa, koska niin vaateyritykset kuin kuluttajatkin usein ummistavat silmänsä tuotannon ongelmakohdille.

 

EarthPositiven ja siten Happy happy pandasin vaatteet on valmistettu luomupuuvillasta. Edellä mainitun Virheät vaatteet -oppaan mukaan luomupuuvilla tarkoittaa sitä, että sen viljelyssä ei käytetä keinotekoisia lannoitteita tai torjunta-aineita, jotka voivat olla erittäin haitallisia ympäristölle ja niitä viljeleville ihmisille. Luomupuuvilla onkin vähäisemmän saastuttamisensa ja myrkyttömyytensä takia parempi valinta niin luonnolle, ihmisille kuin eläimillekin. Sen viljely kuitenkin kuluttaa yhtä paljon vettä kuin tavallinen puuvilla, mikä vie vesivarantoja pois käytöstä juomavetenä ja ruoantuotannossa. Käyttämämme EarthPositiven paidat valmistetaan alueella, jossa 95 % vedestä muodostuu monsuunisateista, mikä vähentää huomattavasti suurien kasteluvesihankkeiden tarvetta. Tiedostamme kuitenkin, että puuvillan viljely vie silti todella paljon vettä.

 

Tavoitteemme ja ratkaisumme

 

Yksi tavoitteistamme onkin pystyä valmistamaan paitamme tulevaisuudessa kokonaan kierrätetystä puuvillasta. Tällä hetkellä se on teknisesti vaikea toteuttaa: koska kierrätyspuuvillan kuitupitoisuus on pieni, siihen joudutaan lisäämään usein esimerkiksi polyesteriä, mikä on muovia. Siitä ja muista muovipohjaisista tekstiileistä lähtee pesussa mikromuovia, mitä me haluamme tuotteissamme välttää. Sen takia olemme valinneet paitojemme materiaaliksi luomupuuvillan. Tutkimme kuitenkin jatkuvasti eri vaihtoehtoja ja odotamme innolla tekniikan kehittymistä.

 

Happy happy pandasin ratkaisut vaateteollisuuden ekologisuuden edistämiseksi:

  • Käytämme EarthPositive-merkkiä, joka mm. tuottaa vaatteensa luomupuuvillasta ja käyttää koko tuotantoprosessissaan pelkästään uusiutuvaa energiaa
  • lahjoitamme tuotostamme 10 % merten suojeluun (https://oceana.org/)
  • vältämme muovin käyttöä
  • valitsemme yhteistyökumppaneiksi yrityksiä, joilla on samat arvot kuin meillä
  • avoin keskustelu tuotteidemme ympäristövaikutuksista, kannustamme siihen muitakin yrityksiä
  • pyrimme jatkuvasti kohti kestävämpiä ratkaisuja tuotteidemme elinkaaressa

Klarna Checkout
kauppiaan tiedot
Powered by Powered by